GALLERIA ASKI 2-V, 29.5.-14.6.
GALLERIA ASKI 2-v
RETTIGIN KUVATAITEILIJAT RY
GALLERIA ASKI 2 V
29.5.-14.6.2026
Syntymäpäiväjuhlat, joista juhlakalu ei perinteen mukaan muista jälkeenpäin mitään. Siis luvassa on rankemmanpuoleinen tilaisuus, kuten kaksivuotisjuhlat usein ovat. Ystävät, sukulaiset, isoisät ja -äidit yhdessä naapureiden ja serkkujen kanssa tanssivat piirileikkiä kakun ympärillä, ja pirpana vuoroin itkee ja nauraa ja seurakunta laulaa - ja unohtaa tapahtuman.
Gallerian ollessa kyseessä muistijälki saattaa kuitenkin olla syvä ja voimakas. Galleria Askin ollessa kyseessä, se ei ainoastaan saata olla, vaan on. Se piirtyy kulttuuriin taiteilijoiden jalanjälkinä. Syntymästään saakka taaperomme on halunnut näyttää, että tänne ei olla tultu uinailemaan kehdossa. Toiset kun ovat luotuja kulkemaan ja näyttämään suuntaa.
Aski on sattunut syntymään onnellisten tähtien alla. Turun Taiteen talo pulpahti kaupungin keskustaan lähes vahingossa, ja synnytyssalin täyttivät Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön taiteilijat, jotka olivat työnsä vuoksi tottuneita ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Tällä kertaa yhteisiin käsiin; vappuna 2024 kaksikymmentäkolme Taiteen talon kuvataiteilijaa avasi oman galleriansa, joka lyhyen olemassaolonsa aikana on tarjonnut kotipesän talolaisille ja suojapaikan vieraille. Gallerian matka on kulkenut Tukholmasta Brysseliin ja takaisin. Matka jatkuu myös Berliiniin, ja vain taivas tietää, minne seuraavat vuodet johdattavat. Tällaista kaksivuotistaivalta kelpaa juhlia - ja muistaa myös jälkeenpäin.
Mikko Paakkola
Rettigin Kuvataiteilijoiden puheenjohtaja
Näyttelyn taiteilijat ovat Vesa Aaltonen, Annika Dahlsten, Toni Hautamäki, Sini-Meri Hedberg, Kristina Isaksson, Lena Kuivisto, Minna Maija Lappalainen, Renja Leino, Lotta Leka, Sara Manninen, Erkki Nampajärvi, Tuuli Oikkonen, Mikko Paakkola, Reija Palo-oja, André Peterdi, Minna Poikonen, Jarkko Rantanen, Elina Ruohonen, Paula Suominen ja Jaana Valtari.
Galleria Aski kiittää lämpimästi kaikkia kaksivuotista toimintaamme tukeneita!
Kiitos Turun kaupunki, TOP-säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Svenska Kulturfonden, Konstsamfundet ja Varsinais-Suomen liitto.
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 28.5. klo 17-19!
Vanhan kaupungin juhlaa vietetään lauantaina 13.6., jolloin Galleria Aski on auki klo 22 asti! Klo 18 jälkeen on näyttelyn taiteilijoita paikalla, tervetuloa keskustelemaan taiteen tekemisestä!